Kestävä kehitys vaatii kestävää toimintaa

13.06.2019

Kehityspolitiikka on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kehitysyhteistyöllä pyrimme vahvistamaan kehitysmaiden omia voimavaroja siten, että riippuvuus kehitysavusta vähenee. Suomen kehityspolitiikan päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen. Samalla  panostamme yhteiskuntien vakauteen ja sitä kautta myös pakolaisvirtojen juurisyihin.

Kehitysyhteistyö ei ole pikavoitto, vaan vaatii pitkäkestoista työtä ja sitoutumista. Tulokset ovat pitkäaikaisia ja ulottuvat useiden sukupolvien yli. Erityisesti kehitysmaiden naisten ja tyttöjen tasa-arvon tukeminen ja ammattiin kouluttaminen auttaa koko yhteisöä ja tuo isommassa mittakaavassa yhteiskunnallista vakautta. Jokainen lisävuosi koulussa kasvattaa Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin mukaan tytön elinaikaisia tuloja 10–20%. Naiset sijoittavat 90% tuloistaan takaisin perheidensä hyväksi, miehet vastaavasti 30–40%. Kun sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyys halutaan katkaista, tytöt ovat avainasemassa. Kehitysyhteistyön tarpeellisuudesta Suomen kansa on samaa mieltä; suomalaisista 88% pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä ja 76 % pitää nimenomaan naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämistä parhaana tapana vähentää globaalia eriarvoisuutta. 

Rinteen hallituksen ohjelmassa on paljon hyvää kehityspolitiikan kannalta. Tyttöjen ja naisten oikeudet sekä sukupuolten tasa-arvo ovat edelleen painopisteenä ja läpileikkaavana teemana. Hallitusohjelmassa on myös huomioitu EU:n sitoumus tasa-arvoon tähtäävän toimintasuunnitelman tavoitteesta, jossa 85 prosenttia uusista kehitysyhteistyöhankkeista edistää pää- tai osatavoitteena tasa-arvoa.

On tärkeää, että hallitusohjelmassa korostetaan Suomen olevan mukana kantamassa globaalia vastuuta. Hallitusohjelmassa tähdätään YK-sitoumuksen mukaiseen tavoitteeseen käyttää 0,7 prosenttia BKT:sta kehitysyhteistyöhön sekä 0,2 prosenttia tukena vähiten kehittyneille maille. Suomi on laatimassa aikataulutetun tiekartan YK-tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä on hyvä ja konkreettinen toimintamalli.

On arvokasta, että rahoitusta luvataan lisää monenkeskiseen yhteistyöhön, YK:lle ja kansalaisjärjestöille. Panostusta luvataan myös ilmastorahoitukseen sekä humanitaariseen työhön. Hyvää on myös lisäpöytäkirjasta löytyvä merkintä, jossa kerrotaan halusta nostaa kansalaisjärjestölähtöinen kehitysyhteistyö 15 prosenttiin. Kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja politiikkajohdonmukaisuutta halutaan parantaa laatimalla periaatteet, jotka ovat ylivaalikautiset. Tähän työhön on tärkeää osallistaa laajasti kaikkia puolueita ja kansalaisyhteiskuntaa.

Hallitusohjelma lupaa edistää yritysvastuulakia, sillä sen avulla vältetään haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia kuten lapsityövoiman käyttöä. Suomi myös haluaa vahvistaa kehitysmaiden omien verojärjestelmien kehittämistä. Kyseessä on kaikkien etu. Demokraattisesti toimivat yhteiskunnat, laadukas koulutus, kehitysmaiden talouden perustan vahvistaminen ja työpaikat tuovat vakautta koko maailmalle. 

Monista hyvistä asioista huolimatta hallitusohjelmassa riittää vielä parannettavaa kehitysyhteistyön saralla. Rahoitustaso ei vastaa sitoumuksia ja pohjoismaista tasoa. 0,7 % tavoitteen saavuttamiselle ei edelleenkään ole tavoiteaikataulua. Suomen pitää myös oman kansainvälisen asemansa vuoksi lähestyä Pohjoismaista viiteryhmäämme, ja laatia useamman vaalikauden rahoituspolku 0,7 prosentin tavoitteeseen. Se on Kokoomuksen mielestä realistista saavuttaa 2020-luvun loppuun mennessä.

Globaali vastuu tarkoittaa kaikkien osallistumista vastuuseen. Nyt se ei näy riittävästi kestävän kehityksen toimeenpanossa eri ministeriöissä. Kumppanimaat ja kumppanuudet puuttuvat hallitusohjelmasta myös. Kehitysyhteistyön olennainen osa ovat paikalliset toimijat ja järjestöt. Yksityisen sektorin kautta tehtävä kehitysyhteistyö on olennainen osa Suomen kehitysyhteistyötä. Tästä ei myöskään ole mainintaa hallitusohjelmassa. Yritykset kuitenkin luovat työpaikkoja ja taloudellista kasvua. Myös Euroopan parlamentti on hyväksynyt päätöslauselman aiheesta: Yksityinen sektori ja kehitysyhteistyö. 

Hallitusohjelma lupaa paljon, mutta rahallinen lisäys kehitysyhteistyöhön jää kaiken kaikkiaan tällä tietoa aika maltilliseksi. Painopisteitä on siihen nähden paljon – esitetty budjetti ei voi millään riittää kaikkeen. Vaikeita valintoja joudutaan varmasti tekemään. On mielenkiintoista seurata, miten lupaukset toteutuvat ja oikeasti realisoituvat.

Historia opettaa

06.06.2019

Ymmärtääksemme, mihin olemme menossa, meidän täytyy tietää, mistä tulemme. Historia ei ole vain pölyisiä, staattisia muistoja, vaan värikkäitä, rikkaita elämäntarinoita. Elämme Suomessa monikulttuurista aikaa tällä hetkellä, mutta kautta aikojen maailmamme on ollut monivivahteinen ja elävä. Ihmiset ovat matkustaneet aina, tehneet kauppaa, keränneet matkamuistoja ja tavaroita sekä olleet toisten kulttuurien kanssa tekemisissä.

Entisajan matkamuistokokoelmat löytyvät usein museoista. On kuitenkin melkoinen taitolaji saada vanhan ajan esineet avautumaan ja kertomaan tarinansa. Siinä täytyy olla samaan aikaan ymmärrys sekä menneeseen kulttuuriin että nykyajan ihmisen lyhytkestoiseen draamantajuun.

Tämä on oivallettu viime aikoina mm. Riihimäen metsästysmuseossa, Hämeenlinnan kaupunginmuseossa sekä Tampereen Vapriikissa. Vapriikin erikoismuseot kuten Tampereen luonnontieteellinen museo, Tampereen kivimuseo, Postimuseo, Suomen Jääkiekkomuseo, Mediamuseo Rupriikki ja Nukkemuseo sijaitsevat samassa osoitteessa synenergiassa. Etenkin Suomen Pelimuseo on onnistunut houkuttelemaan museoon runsaasti nuoria aikuisia. Lisäksi vaihtuvat näyttelyt maailmalta tuovat koko ajan uutta nähtävää, pohdittavaa ja puhuttavaa sekä halun palata museoon. Tällä hetkellä Hämeenlinnassa testataan ihmisten uskomuksia henkimaailmaan ja Vapriikissa pohditaan, mikä vampyyreissä kiehtoo. Aiheen täsmävalinnoilla onnistutaan tavoittamaan muutoin vähemmän museossa kävijöitä eli nuoriso ja keski-ikäinen kohderyhmä.

Viime vuonna Museokeskus Vapriikissa vieraili 185 000 kävijää. Vaikka se jäikin edellisen vuoden ennätystuloksesta, yli 206 000 kävijästä, se on silti hieno saavutus. Helsingilläkin oli joskus Vapriikin kaltainen vetonaula. Kun vuonna 1999 Tennispalatsiin avattiin Kulttuurien museo, se sai aikaan urbaaniin kaupunkiin kuuluvaa innostusta ja jopa jonoja. Valitettavasti sekä tila että rahoitus osoittautuivat vuosia myöhemmin puutteellisiksi ja hienot kokoelmat päätyivät varastoon. 

Ehkä näemme uusien tilojen myötä – toivottavasti piankin - Mannerheimin kokoelmien uuden tulemisen ja uusi sukupolvi saa ihmeteltävikseen alkuperäiskansojen esineiden ainutlaatuisen kokoelman? Ne saattavat olla ainutlaatuisia maailman mittakaavassa, jolloin saisimme hienon kokoelman ja esineistön vetovoiman muutettua myös turismituloiksi. Kävijöitä tulee takuulla myös houkuttelemaan Helsinkiin sijoittuva uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo.

Amos Rex on osoittanut, että ihmiset haluavat näyttelyiltä muutakin kuin staattisen katselijan roolin. Aktiivinen osallistuminen on mahdollista virtuaalitiloissa, joissa osallistuja saa itse myös vaikuttaa lopputulokseen tai haastaa oman ymmärryksensä rajat. Parhaimmillaan hyvä museo ja näyttely yhdistävät eri osa-alueita sekä tuovat toimivia ratkaisuja tulevaisuuteen. Tällaista ajatusta uusi arkkitehtuuri- ja desingmuseo tavoittelee olemalla yhteistyökumppani arkkitehtuurin ja designin toimijoiden, eri alojen ja käyttäjien yhteistyölle.

Museokortti on ollut upea innovaatio museoille. Se on tehnyt kulttuurista kaikille helposti saavutettavaa. Kortin vuosimaksulla pääsee liki 300 museoon ympäri Suomea. Museoissa käymisen kulttuuri on mullistunut ja siitä on tullut yhtä ”in” kuin esimerkiksi elokuvissa käynnistä. Kortin on hankkinut jo lähes 170 000 suomalaista. Museoissa tunnetaan jo kanta-asiakkaita, jotka käyvät lähes päivittäin. On syntynyt myös uusi vastavuoroisuuden kulttuuri; yleisö pääsee osallistumaan museoiden näyttelyihin jo suunnitteluvaiheessa. Museokortin julkaisun jälkeen museoissa käyminen on lisääntynyt Suomessa yli kolmanneksella. Korttiin ei ole käytetty lainkaan julkista rahaa. Tällaisia kulttuuria ja ymmärrystämme tukevia innovaatioita tarvitsemme lisää maahamme.

Virkeä maa tuntee oman historiansa ohella myös muiden historian. Parhaimmillaan voimme menneiden aikojen matkamuistojen kautta esitellä myös muille maille heidän omaa, ainutlaatuista historiaansa uusin silmin.

Hyvä helsinkiläinen ja naapuri

11.04.2019

Hyvä helsinkiläinen ja naapuri,

Olemme onnekkaita - saamme asua hienossa, pienessä metropolissa, vehreiden puistojen ja meren ympäröimänä. Meitä on jo reilusti yli 600 000 ja mikä parasta, lisää helsinkiläisiä on muuttamassa tulevina vuosina naapureiksemme.

Minulla on unelma, unelma Helsingistä, joka ei kalpene muiden metropolien rinnalla ja joka on hyvä kotikaupunki asukkailleen.

Koko Suomella menee hyvin, jos Helsinki menestyy. Pääkaupunkiseutu tuottaa kolmanneksen koko maan bruttokansantuotteesta. Tämän faktan ymmärtäjiä tarvitsemme Arkadianmäelle lisää. Nurkkakuntaisesta ajattelusta Helsingin ja muun Suomen välillä pitää päästää irti.

Me emme kisaa muiden suomalaisten kaupunkien kanssa osaavasta työvoimasta tai sijoituksista, vaan kilpailijamme löytyvät Itämeren rannoilta, samoista kaupungeista, joiden hyvät käytännöt voisimme ottaa itsekin käyttöön.

Liikenteen osalta haluan ottaa mallia Kööpenhaminasta, jonka tavoitteena on olla hiilineutraali fillarikaupunki, jossa myös yksityisautoilijat otetaan huomioon. Terveyspalveluiden suhteen taas katse pitää kääntää kohti Tukholmaa, ja päästää suomalaisetkin valitsemaan itse. Virosta voidaan ottaa opiksi mm. sähköisistä palveluista. Ihmisten tekemät valinnat on valjastettava yhteiskuntaa uudistavaksi voimaksi.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin potkaista talous kunnolla käyntiin. Se ei onnistu vippaamalla tulevilta sukupolvilta, vaan konkreettisin, yrittäjyyttä edistävin toimin. Me tarvitsemme lisää kivijalkakauppoja ja korkeuksiin kurkottavia start-upeja sekä kaikkea siltä väliltä. Lopulta kuitenkin juuri yrittäjät maksavat julkiset palvelumme.

Minusta Helsingissä hienointa on sen ainutlaatuinen luonne. Jokainen kaupunginosa on omanlaisensa - rouheaa ja hienostunutta, muttei koskaan hienostelevaa.

Helsinki on rehellinen ja aito kaupunki. Sellainen, joka ansaitsee sinnikkään puolustajansa myös valtakunnallisessa päätöksenteossa.

Terve järki kunniaan

09.04.2019

Kuluneen vaalikauden leimaa-antaviin piirteisiin kuuluu monenlainen vapauksien lisääminen niin ihmisille kuin elinkeinotoimintaan. Työhön ovat osallistuneet kaikki ministeriöt ja hallinnonalat. Olemme purkaneet useita elämää hankaloittavia turhia normeja. Joukossa on isoja, kuten kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen, ja pieniä, kuten parkkikiekon muodon ja värin säätelyn poisto.

Alkoholilain kokonaisuusuudistuksessa tehtiin suuri joukko pieniä, mutta monille tärkeitä uudistuksia. Esimerkiksi ravintoloiden aukioloajat vapautuivat kokonaan ja anniskeluajoissa tuli helpotuksia. Ravintolasta saa myydä juomia myös ulos ja juomavalmistajat saavat myydä omia tuotteitaan ilman vaatimusta näennäisestä elintarvikekioskista. Tehdyt uudistukset ovat tärkeitä sekä kansalaisvapauksien että elinkeinotoiminnan ja työllisyyden kannalta.

Lakien ja järjestelmien pitää helpottaa ihmisten elämää - ei vaikeuttaa sitä. Ylisääntely on kallista niin julkiselle taloudelle kuin lopulta laskut maksaville yrittäjillekin. Norminpurkua on jatkettava tulevaisuudessakin. Seuraavaksi on tartuttava esimerkiksi apteekkisääntelyyn. Apteekkilupien tarveharkinnasta on luovuttava ja turvalliset itsehoitolääkkeet on vapautettava päivittäistavarakauppaan. Saadaksemme elää virkeässä ilmapiirissä, tapahtumien ja kokoontumisten järjestämisen kynnyksen tulee olla matala. Lupaprosesseja on kaiken kaikkiaan sujuvoitettava. Lupaprosessien määräaikojen tulee olla kohtuulliset. Tarvittavien ilmoitusten on onnistuttava ”yhden luukun periaatteella” ja yhdellä kysymisellä.

Alkoholilainsäädäntömmekään ei ole vielä kunnossa. Olemme eurooppalainen maa, jossa juhla-aterian kaikki osat on voitava hankkia samasta paikasta. Kaupan vahvuusrajoja tulee nostaa, jotta viiniä saa ostaa ruokakaupoista. Myös ravintoloille tulee antaa ulosmyyntioikeus viineihin ja anniskelun arvonlisävero on alennettava ruuan arvonlisäveron kanssa samalle tasolle. Vähittäismyyntilupa voisi kuulua automaattisesti jokaiseen anniskelulupaan ja valmistuslupaan, ja sen voisi aktivoida pelkällä ilmoituksella. Markkinoinnin osalta meidän täytyy kumota nykyiset absurdit somesäännökset, joissa toimija on velvoitettu poistamaan hallitsemiltaan sivuilta kuluttajien kirjoittamat kehut tuotteista, mutta haukut saa jättää. Elintarvikemyyntiä koskevista ehdoista vähittäismyynnissä on luovuttava. Tarvitsemme myös selkeän ratkaisun koskemaan alkoholijuomien etämyyntiä. Suomalaisille kuuluvat samat oikeudet ja vapaudet kuin muillekin EU-kansalaisille.

Julkinen hallintomme kaipaa muutenkin siirtymistä kokeilukulttuuriin. Sen sijaan, että luodaan heti jotain suurta ja valmista, on parempi lähestymistapa kokeilla pienellä kynnyksellä useampaa vaihtoehtoa. Niistä voi valita parhaat ideat, joita lähteä edistämään. Sääntelyä vähentämällä pystytään parantamaan meidän kaikkien elämänlaatua. Lisäksi norminpurku edistää kaupunkikulttuuria sekä tekee Suomesta ja Helsingistä entistä houkuttelevamman matkakohteen.

Yhteiskuntamme olisi paljon ilmavampi paikka, jos näkisimme haasteiden sijaan mahdollisuuksia. Luotetaan suomalaisiin, kyllä me osaamme tehdä fiksuja ratkaisuja.

Pelko pois turpo-keskustelusta

01.04.2019

Ensi vaalikaudella Suomi tekee mittavia uudistuksia puolustuskykynsä ylläpitämiseksi. Horneteille etsitään seuraajaa, ja merivoimien Laivue2020-hanke etenee. Erityisesti Hornetien seuraajista on käyty keskustelua ja kovaa hintaa on kritisoitu. Onkin totta, että oman puolustuksemme kehittäminen ja ylläpito on kallista. Pelkkää hintalappua ei silti voi tuijottaa. Suomen on saatava kalusto, jolla voidaan ylläpitää uskottavaa puolustusta vielä vuosikymmeniä hankinnan jälkeenkin. 

HX-hankkeessa ollaan penätty avoimuutta, mutta muu turvallisuuspoliittinen keskustelu onkin Suomessa sitten laahannut jäljessä jo vuosikausia.

Viime päivinä mediassa ollaan kuitenkin onneksi herätty ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeyteen vaalikentillä. Kuluneen vaalikauden puolustusvaliokunnassa vaikuttaneena otan tämän avauksen ilolla vastaan. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan olisi syytä olla paitsi yksi tulevien eduskuntavaalien kantavista kärkiteemoista, mutta myös pitkän aikavälin sitoumus, josta meidän kaikkien olisi alettava kiinnostua.

Suomen kannalta keskeisiä toimijoita turvallisuutemme kannalta ovat Nato ja EU. Naton kanssa teemme tiivistä kumppanuusyhteistyötä niin yhteistoimintakyvyn kehittämisessä, harjoitustoiminnassa kuin yhteisen tilannekuvan ylläpidossa. Vaikka yhteistyömme on tiivistä, ei se vie meitä yhtään lähemmäs turvallisuuden keskeisintä ydintä eli turvatakuita. Olemme ulkokehällä niin kauan kuin kansallinen päätöksemme on olla hakematta Nato-jäsenyyttä. On virheellistä kuvitella Naton antavan meille kattavaa turvaa ilman jäsenyyttä. Rajat jäsenen ja läheisenkin kumppanin välillä ovat täysin selvät.

Kun Nato viime syksynä järjesti suurimman sotaharjoituksen sitten kylmän sodan, oli Suomi ja Ruotsi kutsuttu mukaan. Trident Juncutre 2018 –harjoituksen avulla harjoittelimme oman alueemme puolustamista, mutta emme osallistuneet viidennen artiklan mukaiseen toimintaan. Oman alueemme puolustuksen harjoitteleminen on kansallisesti meille erittäin hyödyllistä ja tärkeää, mutta parhaimmat turvan saisimme, jos meidän takana olisi omien puolustusvoimien lisäksi kohta kolmekymmentä Naton jäsenmaata ja artikla 5.

Naton päätehtävä on kuitenkin omien jäsenvaltioidensa turvaaminen, eikä paluuta ennen Krimin valtausta vallinneeseen kriisiharjoituksiin keskittyvään aikaan ole näköpiirissä. Maailma on muuttunut ja Nato sen mukana.

Samalla kuin EU ja Nato tiivistävät turvallisuusyhteistyötä uusien uhkakuvien, kuten hybridiuhkien saralla, olemme me Suomena täysillä mukana vain toisessa järjestössä. Nato ja EU eivät tietenkään halua rakenteistaan päällekkäisiä, vaan toisiaan tukevia – ja se ensimmäinen tukipilari kovan turvallisuuden saralla on Nato. Suomi jää paljosta paitsi, kun se ei pääse osallistumaan yhteistyön syventämiseen täysimääräisesti.

Minusta Suomen paikka on Natossa. Jäsenyyden haun ensimmäinen askel olisi avoimen, rehellisen ja älyllisen turvallisuuspoliittisen kansalaiskeskustelun käynti. Mielipiteitä täytyy voida vaihtaa, mutta argumenttien tulee perustua faktoihin. Asiantuntijoitakin soisi kuunneltavan. Nato-jäsenyys ei poista tarvetta kansallisen puolustuksen kehittämiselle tai EU:n puolustusyhteistyön syventämiselle. Se kuitenkin antaa Suomelle parhaat eväät joilla vastata Itämeren alueen muuttuneeseen turvallisuusympäristöön ja haasteisiin, joita kohtaamme.

Reilu työelämä

27.03.2019

Suomen talouden menestys on perinteisesti nojannut osaavan ja koulutetun työvoiman sekä periksiantamattomien yrittäjien varaan. Näin on myös tulevaisuudessa. Tämän päivän nuoret ja heidän lapsensa tulevat kuitenkin olemaan mukana työelämässä huomattavasti aikaisempia sukupolvia pidempään johtuen maamme ikärakenteesta ja huoltosuhteen heikkenemisestä.

Väestön ikääntyessä kasvaa myös monien palveluiden tarve. Vain työllä ja yrittämisellä pidämme huolta Suomen taloudesta ja turvaamme laadukkaat ja riittävät palvelut. Kaiken päätöksenteon tavoitteena onkin oltava työllisyysasteen nostaminen Pohjoismaiselle tasolle. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi ei ole yhtä ainoaa ratkaisua. On rakennettava reilumpaa ja kannustavampaa työelämää meille jokaiselle – ikään, sukupuoleen tai muihin ominaisuuksiin katsomatta. 

Työelämään kaivataan lisää joustoa ihmisten muuttuvien tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Samalla on huolehdittava siitä, että työnteko ja yrittäminen on aina tekijälleen joutenoloa kannattavampaa. Sosiaaliturvajärjestelmämme on vihdoin uudistettava: passivoivat kannustinloukut ja päällekkäiset tukimuodot tulee poistaa. Uudistamalla sosiaaliturvaa on nykyistä paremmin mahdollistettava lyhytaikaisen tai epäsäännöllisen työn vastaanottaminen.

Myös työn palkitsevuuteen on panostettava. Palkan on vastattava osaamista ja riitettävä asumiseen ja elämiseen myös Helsingissä.  Suomen kokonaisveroaste lähestyy jo nyt maailman huippua. Korkea veroaste on yksi Suomen suurimmista kilpailukykyhaitoista. Ihmisille on jäätävä enemmän käteen tekemästään työstä. Siksi kokoomus haluaa tehdä sinivihreän verouudistuksen, jossa verotuksen painopistettä siirretään työn verotuksesta haittoihin ja päästöihin.

Tarvitsemme mahdollisimman monen työikäisen panoksen työelämässä ja siksi työhyvinvoinnin ja työssä jaksaminen merkitys korostuu entisestään. Molemminpuolisten joustojen ja omaa työtä koskevien vaikutusmahdollisuuksien on oltava jokaisella työpaikalla osa arkea. Etätyön ja osa-aikatyön on oltava mahdollista työuran eri vaiheissa. Työelämän turvan on ulotuttava niin palkansaajaan kuin yrittäjäänkin. Työpaikoilla on voitava sopia työnantajan ja työntekijän kesken siitä, miten työt fiksuimmin järjestetään. Myös hyvällä johtamisella on suuri merkitys henkilöstön hyvinvointiin ja siten työn tuottavuuteen.

Parhaassa työiässä olevien naisten työllisyys on Suomessa huomattavasti muita pohjoismaita heikompaa. Jokaisella naisella on oltava mahdollisuus perheen perustamiseen ilman pelkoa työpaikan menettämisestä tai työllistymisen vaikeutumisesta. Sukupuolten välistä tasa-arvoa parannetaan parhaiten työelämässä vanhemmuuden kustannuksia tasaamalla ja naisen palkkaamiseen sisältyvää ”äitiriskiä” pienentämällä. Kunnianhimoinen perhevapaauudistus tarvitaan, jotta perheet voivat jakaa hoivavastuuta tasaisemmin ja naisten työmarkkina asema paranee.

Meillä ei ole varaa hukata yhtään käsiparia. Tarvitsemme mukaan kouluista valmistuvat nuoret, työn ja perheen kanssa tasapainottelevat pienten lasten vanhemmat ja ne työelämän kokeneet konkarit, joilla vielä eläkeiän kynnyksellä on haluja ja mahdollisuus antaa osaamistaan yhteiseen käyttöön. Sukupuoli, ikä, seksuaalinen suuntautuminen, etninen tausta tai osatyökykyisyys eivät saa milloinkaan olla työnteon esteitä. Ihan jokaisen panosta paremminvointiyhteiskunnan rakentamiseksi tarvitaan. Siksi työelämän on oltava reilumpaa ja annettava jokaiselle mahdollisuus osallistua.

Aika avata silmät

23.03.2019

”Muistan jo pienenä hakeneeni äitiä baarista. Läheiset ja muut ihmiset varmasti näkivät, mikä tilanne meillä oli, mutta he eivät reagoineet. Sitä olen miettinyt. Minulla on kaksi isosiskoa, mutta he ovat paljon minua vanhempia. He muuttivat pois kotoa, kun olin ekaluokkalainen. Koin olevani hylätty ja yksin äidin ja koko tilanteen kanssa.” (HS 5.2.2019)

Lastensuojelun piiriin päätyneiden lasten ja nuorten kokemuksille yhtenäistä on se, että he kokevat jääneensä hätänsä kanssa yksin. Heitä ei ole kuultu ajoissa ja perheen ongelmiin on puututtu liian myöhäisessä vaiheessa. Pahinta on, että päätökset on usein tehty lasta kuulematta. Miten voimme kuvitellakaan nuoren luottavan sen jälkeen enää kehenkään aikuiseen? Nuoret ovat oman elämänsä arvokkaimpia asiantuntijoita ja heitä tulee kuunnella lastensuojelun kehittämisessä. Lapsi on lastensuojelun työnantaja – hänen, jos kenen on tultava kuulluksi. 

Lastensuojelutilanteessa lapsi ei välttämättä tiedä edes sitä, mitä hänelle on tapahtumassa. Suurimmaksi ongelmaksi nuoret nimeävät pysyvien hoitosuhteiden ja turvallisten aikuiskontaktien puuttumisen. Työntekijät – jopa omaohjaajat - vaihtuvat jatkuvasti ja lapsi kokee olevansa heittopussi. Nuoret kertovat myös, etteivät saa koskaan omaa sosiaalityöntekijäänsä kiinni. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan, ettei hänen asiansa kiinnosta. Valmiiksi nöyryyttävässä tilanteessa se luo nuorelle arvottomuuden tunnetta.

Vastikään julkaistussa selvityshenkilö Aulikki Kananojan loppuraportissa lastensuojelun kuormituksen vähentämisestä ja tulevaisuuden kehityslinjoista korostetaan varhaisen ja ehkäisevän työn painotusta. Perhetyössä koko perheen huomioon ottaminen ja auttaminen jo varhaisessa vaiheessa tasapainottaisi korjaavien palvelujen tarvetta. Ennakointi olisi perheille huomattavasti inhimillisempää kuin ääritilanne, jossa lapsi sijoitetaan.

Lastensuojelussa -  kuten muussakin elämässä - pysyvät hoitosuhteet sekä toimiva yhteistyö on olennaista. Yhteistyö kaikkien asianomaisten ja lasta sekä tämän perhettä tukevien yhteistyökumppaneiden kanssa varmistaa sen, ettei lapsi tai kukaan perheestä jää ”kuolleeseen kulmaan”. Tulevat kolarit ovat estettävissä näkökulmien laajentamisella.

Perhekeskustoimintamallin palveluverkosto vaikuttaa oikealta suuntaukselta. On selvää, ettei yksikään sosiaalityöntekijä voi auttaa lasta tai perhettä yksin. Perheen elämässä läsnä pitää olla turvallisten aikuisten ja ammattilaisten ryhmä, jossa on myös perheterapeuttista osaamista. Kyseessä on myös yhteiskunnallisesti win-win-tilanne; lastensuojelutoimien tarve vähenee ja sosiaalityöntekijöiden jaksaminen paranee, kun heille annetaan mahdollisuus tehdä arvokas työnsä hyvin. Yhden sosiaalityöntekijän asiakasmäärä tulee rajata 25-30 tapaukseen, jotta he ehtivät oikeasti kohdata lapsen ja perheet.

Systeeminen lastensuojelu tähtää sekä lapsen että hänen perheensä kokonaisvaltaiseen kuulemiseen. Pitkäaikaiset ja turvalliset ihmissuhteet ovat lapsen tärkein turvatyyny. Niillä rakennetaan luottamus ja arvostus. Yhtä tärkeää kuin lapsen varhainen ja kokonaisvaltainen kuuleminen, on nuoren elämän seuraaminen ”asiakassuhteen” jälkeenkin. Nuoren ihmissuhteet eivät saa päättyä kuin seinään. Erittäin kaivattu muutos oli eduskunnassa hiljattain hyväksytty laki, joka korottaa jälkihuollon ikärajan 21-vuodesta 25-vuoteen.

Tarvitsemme päivitetyn lastensuojelulain lisäksi valtakunnallisen asennemuutoksen. Lastensuojelun demonisointi ja kauhistelu eivät auta ketään – kaikkein vähiten lasta ja tämän perhettä. Meillä kaikilla voi olla vaikeita vaiheita elämässämme, jolloin tarvitsemme apua. Lastensuojelu tulisikin nähdä ”koko kylä huolehtii” -projektina, jossa huolehdimme lähimmäistämme heidän haastavan elämäntilanteen ajan. Kunnes heidän omat voimansa palautuvat.

Naisen paikka

10.03.2019

1800-luvun kansallisromanttisessa Suomessa nojasimme sääty-yhteiskuntaan, eikä siihen kuulunut demokratia tai tasa-arvo. Naisille oli tarjolla kapea rooli. ”Luonnonjärjestykseen” pohjaava yhteiskunnallinen asema, jossa avioliitto oli naisen ainoa odotusarvo. Naisten odotettiin olevan kuuliaisia, kestävän loputtomat raskaudet ja pitävän sen jälkeen lapset elossa. Kirjoittamiseen, lukemiseen tai muuhun opiskeluun ei ollut aikaa tai voimia. Jos nainen oli niin onnekas, että oli saanut käydä kouluja, itsesensuuri toimi hyvin ja hän vaikeni seurakunnassa. Luonnollisesti nainen oli täysin riippuvainen miehensä palkasta. 

Fredrika Runeberg katsoisi ihaillen tämän päivän naisia. Olemme keskimäärin miehiä koulutetumpia ja meillä on käytössämme omat rahat. Merkillinen ristiriita on se, että naisten työllisyys Suomessa on huomattavasti muita pohjoismaita heikompaa. Siitäkin huolimatta, että puheissamme Suomi näyttäytyy romanttisesti tasa-arvon mallimaana. 

Vanhempainrahapäivistä naiset käyttävät reilut 90 prosenttia ja kotihoidontuen saajista edelleen noin 93 prosenttia on naisia. Naisten työeläke jää keskimäärin 66 prosenttiin miesten eläkkeistä. Yhtenä merkittävänä syynä on naisten pidemmät perhevapaat. Nykymallia perustellaan usein perheiden valinnanvapaudella. Naiset kuitenkin luopuvat edelleen työurastaan miehiä useammin ja jäävät kotiin. Elämme vuotta 2019, mutta se ei näy yhteiskuntamme sukupuolittuneissa rakenteissa ja asenteissa.

Muissa pohjoismaissa pienten lasten vanhemmat ovat huomattavasti useammin vähintäänkin osa-aikaisesti töissä. Esimerkiksi Ruotsissa perheet voivat myös käyttää vanhempainvapaansa joustavammin pidemmän ajan kuluessa. Isän ja äidin on mahdollista olla vapaalla pidempään yhtä aikaa. Suomen työelämä kaipaa lisää tällaisia joustoja sekä osa-aikaisen työn mahdollisuuksia. 

Nykyinen perhevapaajärjestelmämme syrjii naisten lisäksi myös miehiä. Nykymuodossaan kotihoidontuki vähentää äitien työllisyyttä. On kaikkien etu, että myös isät pääsevät osallistumaan enemmän lastensa elämään. Isät vaikuttavatkin olevan valmiita muutokseen. Tutkimusten mukaan jokainen isien korvamerkittyä oikeutta lisännyt uudistus on lisännyt isien käyttämiä vapaita. Vanhempainvapaaseen tulee määrittää isäkiintiö, joka vahvistaa isän oikeutta jäädä perhevapaalle.

Tärkeintä on uudistaa perhevapaita tasa-arvoisempaan ja naisten työllisyyttä tukevaan suuntaan. Tasaisempi vanhemmuuden vastuun jakautuminen turvaa lapselle paremmin jaksavat vanhemmat.